Patrician alusasukuvaukset herättivät ajatuksia naiseudesta

Järjestimme naistenpäivän kunniaksi alusasumallikuvaukset, jossa halusimme tarjota tavallisille naisille mahdollisuuden olla päivän ajan mallinamme. Voit lukea tarkemmin kampanjasta täältä. Kampanja herätti suurta kiinnostusta ja oli hienoa saada hakemuksia mahdollisimman erilaisilta naisilta. Kampanjan myötä halusimme kannustaa naisia tuomaan esiin omaa aitoa kauneuttaan ja hyväksymään oman kehon muodot ja kurvit – kampanja pysäytti naiset pohtimaan omaa kehonkuvaa ja suhdettaan naiseuteen.

”Kaikki kehon muodot ovat kauniita. – Mia, 40”

”Naiseutta en vaihtaisi mihinkään. – Aino, 29”

Kuvauspaikka: Hotel Haven, Helsinki. Kuva: Hotel Haven

Päivään valittiin viisi mallia; Aino 29, Krista 32, Mia 40, Kirsi 46 ja Denize 47. Tunnelma Hotel Havenin sviittihuoneessa oli innostunut ja jännittynyt. Päivä oli jokaiselle jotain spesiaalia, jolloin ei tarvinnut murehtia töistä, kotiaskareista tai aikatauluista. Jotkut olivat alusasukuvauksissa ensimmäistä kertaa, toisilla oli kokemusta mallina toimimisesta, mutta jokainen tsemppasi toinen toistaan ja päivää kohden jännittäminen muuttuikin innoksi ja energisyydeksi. Päivän aikana kuuluikin useaan kertaan toivomusta siitä, ettei päivä loppuisi koskaan!

Ennen kuvauksia jokaiselle mallille valittiin heille parhaiten istuvat alusasusetit, jotka korostivat heidän vartalonsa parhaita puolia sekä sopivat tyyliltään heidän persosonallisuuteen. Kokonaisuuden kruunasi ammattilaisen tekemä meikki!

Ensimmäinen kuvattava oli Mia, jonka burleskitaiteilijan tausta huokui avoimesta ja heittäytyvästä asenteesta. Hänelle alusasut ovat osana esiintymistä ja Burleskin myötä Mia on oppinut paljon omasta kehostaan ja naiseudesta – hän näkee kehon muodot kauniina ja uniikkeina. Mialle oman hyvinvoinnin ylläpito on elämäntapa, joka on hänelle tärkeää.

It-alalla työskentevä Kirsin ystävä vinkkasi alusasukuvauksista ja Kirsi tarttui heti ideaan; ”kaikkea pitää kokeilla”! Kirsille naisena oleminen on etuoikeutettua, hän arvostaa vahvuutta ja määrätietoisuutta. Hänelle kauneutta ja hyvinvointia tukevat erilaiset harrastukset, kuten koiraharrastukset, golf, hiihto, laskettelu ja jumppa.

Krista odotti päivää kovasti, etenkin meikkausta, sillä hän tykkää hemmotella itseään kosmetiikalla. Ammattilaisen tekemä meikki herätti kiinnostusta ja kysymyksiä, kun jokainen sai mahdollisuuden kysyä meikkausvinkkejä omille kasvoille. Vapaa-aikanaan Krista hemmottelee itseään kosmetiikan lisäksi hyvällä ruoalla ja erilaisilla urheiluharrastuksilla sekä kirjallisuudella.

Sisustuksesta kiinnostunut Denize toi päivään aurinkoa ja energisyyttä. Hänelle naisena oleminen on vastuunkantamista: ”pystymme olemaan samaan aikaan äiti ja ystävä”. Kehostaan Denize pitää huolta pitkillä kävelylenkeillä, raikas ulkoilma on parasta mielenrauhaa!

Ainolla on kokemusta mallina toimimisesta erilaisten kurssien ja valokuvaajana toimivan puolisonsa kautta. Ikä on tuonut varmuutta ja Aino nauttii suuresti olla nainen. Hän ei vaihtaisi naiseutta mihinkään ja kokeekin olevansa onnekas saadessaan hemmottelua.

Haluamme kiittää kaikkia päivään osallistuneita malleja rohkeudesta ja avoimuudesta heittäytyä päivään, olitte mahtavia!

Kuvaaja: Janna Toivari, kuvausmeikki: Guerlain, kuvauspaikka: Hotel Haven, Helsinki

 

Mainokset