Mistä sinun juhlapukeutuminen alkaa?

Mistä onnistunut juhlapukeutuminen alkaa? Oikeanlaisten alusasujen valinnalla on tärkeä merkitys niin arjessa kuin juhlassakin. Juhlapukeutumisessa pätee sama sääntö, eli koko asukokonaisuuden punaisena lankana toimivat oikeanlaiset alusasut, jotka hyväilevät niin käyttäjäänsä kuin päällä olevaa juhlamekkoakin.

Muotoilevat alusasut ovat lunastaneet suosionsa kaiken ikäisten naisten keskuudessa ja ovat tärkeä osa onnistunutta juhlapukeutumista, sillä ne antavat toivottua luonnollista kurvikkuutta ja kauniin siluetin. Muotoilevat alusasut sopivat kaiken kokoisille, sillä muotoilun ja tuen lisäksi ne auttavat juhlavaatteen materiaalia laskeutumaan kauniisti, jolloin itse asu pääsee parhaiten esiin.

Arjessa pitsiä ja koristeita, juhlaan pelkistetympää

Juhlapukeutumisen salaisuutena ovat mahdollisimman huomaamattomat alusasut, jotka eivät näy juhlamekon läpi. Etenkin hyvin ohuet materiaalit tarvitsevat allensa alusasut, joissa ei ole pitsejä tai brodeerauksia.  Paras vaihtoehto onkin yksiväriset, etenkin puuterinväriset alusasut, jotka käyvät monipuolisesti eri juhlavaatteiden kanssa.

Kumpi ensin – mekko vai alusasut?

Hyvin yleistä on, että ensin löydetään se unelmien mekko ja sitten aletaan etsiä siihen sopivia alusasuja. Ensin tulisi kuitenkin kartoittaa alusasutarjonta ja sitten vasta hankkia juhlavaate, jotta varmistutaan onnistuneesta asukokonaisuudesta. Alusasut tulisi olla päällä jo sovitusvaiheessa, jotta nähdään niiden hyvä istuvuus.

Muotoilevat alusasut sopivat myös arkeen

Ota muotoilevat alusasut osaksi jokapäiväistä pukeutumistasi, juhlan lisäksi ne sopivat käytettäväksi myös arjessa. Patrician laajasta valikoimasta löydät muotoilevia housuja, bodeja, mekkoja ja korsetteja. Ne antavat mukavaa tukea vartalollesi, ilman puristavaa tai ahdistavaa tunnetta. Korkeamalliset housut ovatkin mitä parhain vaihtoehto työpäiviin, ne tasoittavat vatsan ja selän aluetta, tuoden vyötärön kauniisti esille.

essenceblack4771_1

Essence body

Muista myös sukkahousut! Täydennä kokonaisuus Falken sukkahousuilla, tutustu valikoimaan myymälöissämme.