Näin aluspukeudut omiin häihin

Kesän juhlakausi on alkamassa ja kesä täyttyy häitä viettävistä kauniista morsiamista. Alusasujen maailmasta jokainen löytää varmasti omaa silmää miellyttävät alusasut, ja vaihtoehtoja onkin liivien lisäksi muotoilevista topeista mekkoihin ja korsetteihin. Kun toinen haluaa alusasuilta sähäkkyyttä ja koristeellisuutta, kuten pitsiä, kimalteita ja röyhelöitä, joku toinen toivoo pelkistettyä ja hillittyä. Onkin tärkeää, että alusasut ovat sinunlaisesi, jotta tunnet olosi naiselliseksi, mutta ulkonäön lisäksi alusasujen tulee olla käytännölliset ja mahdollisimman hyvin istuvat. Kysymys kuuluukin, mistä lähteä liikkeelle?

Kumpi ensin – häämekko vai alusasut?

Hyvin yleistä on, että ensin löydetään se unelmien häämekko ja vasta sitten aletaan etsiä siihen sopivia alusasuja. Hätä on suuri, kun mekkoon sopivia alusasuja ei löydykään lyhyellä varoitusajalla. Ennen häämekon valintaa tulisi kartoittaa ihan rauhassa alusasutarjonta, mittauttaa oma koko ja vasta sitten hankkia mekko.  Hääyön alusasut tulisi olla aina päällä häämekon sovitusvaiheessa, jotta nähdään asukokonaisuuden istuvuus.

Minkälaiset alusasut häämekon alle?

Alusasujen tulee tuntua mukavilta päällä, olla huomaamattomat, korostaa vartalon oikeita kohtia ja auttaa mekkoa laskeutumaan kauniimmin. Juhlapukeutumisen ohjenuorana ovat mahdollisimman huomaamattomat alusasut, jotka eivät näy juhlamekon läpi, antaen siten enemmän fokusta itse juhla-asulle. Jos morsiuspuku on olkaimeton, valitaan olkaimettomat balconette-liivit. Kurveja hivelevä mekko tarvitsee allensa muodot siloittelevan mekon tai korsetin. Hyvin ohuiden materiaalien kanssa käytetään alususasuja, joissa ei ole kohokuvioita, kuten pitsiä tai brodeerauksia. Varmin vaihtoehto on yksiväriset, etenkin puuterinväriset tai heleän pastillin sävyiset alusasut, jotka käyvät monipuolisesti eri juhlavaatteiden kanssa. Muista myös tyyliin sopiva sukkanauha!

Mistä alusasujen ostaminen aloitetaan?

Asiantuntevan henkilökunnan avustuksella mittaamisesta. Kun apunasi on osaava henkilökunta, joka löytää nopeasti oikean koon ja sopivat mallit – sinulta säästyy aikaa sekä rahaa. Kun kerran olet päässyt alusasujen sovittamisen makuun, kannattaa kerralla päivittää koko liivivalikoima kuntoon. Suosituksena on omistaa juhlaliivien lisäksi kolmet erilaiset liivit arkeen, sekä erikseen urheiluliivit. Lisäksi yhtä liiviä kohden on hyvä olla useampi liiveihin sopivat housut.

Tervetuloa palveltavaksi Patrician myymälöihin!

Lue myös:

Vietä polttaripäivää Patricialla

Advertisements